Havanna – hurmaava ulkoilmamuseo

Saapuessani Havannaan, Unescon maailmanperintökohteeseen, olin aivan mykistynyt sen monimuotoisuudesta: vanhoja rakennuksia, osa hyvässä kunnossa, osa vielä huonossa kunnossa. Paljon vanhoja, kunnostettuja autoja 40 ja 50-luvuillta upeissa pastelliväreissä, musiikkia tulvi korviini ympäri kaupunkia. Coco-takseja pilvin pimein, riksoja siellä täällä.

Kuuba 0392_46954

Musiikki on olennainen osa kuubalaista arkea.

Tunsin hyppääväni ajassa taaksepäin reiluin harppauksin. Kävellessäni rantakatu Malecónilla aistin tunnelman voimakkaana. Rannan tuntumassa olevat kolonialismin aikaiset rakennukset ovat suurin osa vielä huonossa kunnossa, ja rantaa pitkin menee tasaisin väliajoin toinen toistaan hienompia avoautoja. Tämä on kuuleman mukaan paikka, johon varsinkin nuoriso kokoontuu iltaisin tapaamaan ystäviä ja kuluttamaan aikaansa. Näin päiväsaikaan rantakadun kivimuurilla istuu suuri joukko miehiä kalastamassa.

Lounaspaikaksi päätin valita yksityisessä omistuksessa olevan (paladare) ravintolan. Olen kuullut, että näistä muutamista jo avatuista yksityisistä ravintoloista saa hyvällä onnella todella maukasta ruokaa. Yhä edelleen, kun suurin osa ravintoloista on valtion omistuksessa. Tilasin umpimähkään annoksen, joka osoittautui hyväksi valinnaksi ja kaiken lisäksi palvelu oli erinomaista. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että missä tahansa liikunkin, ihmiset tervehtivät ja hymyilevät. Mihin tämä tapa on Suomesta kadonnut? Lounaan päätteeksi piipahdin jälkiruoalla kuuluisassa jäätelöbaaripuisto La Coppeliassa. Kuubalaiset jonottivat siellä sulassa sovussa suurinta herkkuaan.

Kiehtovana lisänä Havannaan liittyviin tarinoihin sain kuulla mafian historiasta kaupungissa. Mafia toimi osittain kuuluisassa Nacional de Cuba -hotellissa – sen viidennessä kerroksessa mafian tiedetään kokoontuneen varmasti ainakin kerran. Hotellin henkilökunta sai tuolloin ylimääräistä vapaata, koska heidän ei haluttu olevan paikalla mafiaheppujen kokoontuessa. Työntekijöille valehdeltiin kyseessä olleen Frank Sinatran fanitapaaminen, jonka vuoksi heidän läsnäolonsa ei ollut tarpeellista. Rommi varmasti virtasi silloinkin, Kuubassa kun rommia oli tarjolla naapurissa voimassa olleesta kieltolaista huolimatta. Mafian aikakausi loppui Kuuban vallankumoukseen 8.1.1959.

Päivän päätteeksi päätän poiketa vielä Havannassa kolme vuosikymmentä asuneen Hemingwayn kantapaikassa ottamassa yömyssyn, mojiton. La Floriditassa ilman täyttää suht sakea sikarin ja tupakansavu sekä eläväisenvilkas puheensorina. Paikka näyttää edelleen olevan todella suosittu, ja miksei olisi! Tarina kertoo suuren kirjailijan kirjoittaneen täällä tunnettua teostaan Vanhus ja meri.

 

– Kati Uhlbäck

 

Koe Aurinkomatkojen Kuuba:Aurinkomatkat_logo

Kuuban lomalennot alk. 385€

Kuuban rantaloma alk. 1100€