Kirjoittajan arkisto

Hemmotteluhoitoja ja ostoksia

Lomalla on ihanaa hemmotella itseään. Marmariksen seudulta löytyy lukuisia moderneja kauneushoitoloita ja kampaamoja, monipuoliset kauneushoitopaketit irtoavat täällä huomattavan huokeaan hintaan kotimaan taksoihin verrattuna. Hoitoloissa voi siis laittaa itsensä kuntoon päästä varpaisiin. Kun inspiraatio iskee, saa ajan usein varatuksi jo samalle päivälle. Hoitolat ovat siistejä ja korkeatasoisia, osa hyvinkin ylellisiä. Työntekijät ovat ilmoisia ja palvelualttiita, taitavia

Kirsikankukkien loistoa keväisessä Tukholmassa

Keväinen Tukholma on varmasti yksi maailman kauneimmista pääkaupungeista. Kun pitkän viikonlopun mahdollisuus kaupunkilomalle pääsiäisenä aukesi, oli aika tarttua härkää sarvista, varata lento+hotelli -matka ja lähteä verryttämään valitettavaan talviuneen päässyttä ruotsinkielentaitoa. Kun säät osuvat kohdilleen, eikä mihinkään ole kiire, näyttäytyy Tukholma entistäkin kauniimpana. Monellehan meistä kaupunki on tuttu niin päivä Tukholmassa -risteilymatkoista, työmatkoista kuin lyhyistä pyrähdyksistäkin,

Suomalainen passi – maailman paras passi

Kaikkihan me tunnemme sanonnan, jonka mukaan on lottovoitto syntyä Suomeen. Ei käy kiistäminen, sen me paljon matkailevat tiedämme. Tiesitkö nimittäin sitä, että Suomen passi on maailman paras passi, kun asiaa tarkastellaan viisumivaatimusten näkökulmasta. Suomen passilla pääsee viisumitta 173 maahan tai itsehallintoalueelle – samaan määrään koko maailmassa yltävät vain Ruotsi ja Iso-Britannia. Miksi Suomen passilla sitten