Parga on kuin Kreikka kauniissa pienoiskoossa

Pargan valokuvauksellinen pikkukylä kohoaa pastellinsävyisine taloineen kukkulan rinteeseen kohti Venetsialaislinnoitusta. Ympärillä kimmeltää turkoosi Joonianmeri. Keväällä verkkaisesti talviuniltaan heräilevä Parga muuttuu keskikesällä vilkkaaksi lomakohteeksi, onnistuen kuitenkin säilyttämään aidon kreikkalaisen kylätunnelmansa. Kauppa käy vilkkaana perinteisellä vihannesmarkkinakujalla, kylän pääkirkko vetää runsaasti sunnuntaimessun seuraajia kirkonkellojen soinnin kaikuessa kylän yllä samaan aikaan. Kesän vilkkaimpaan matkailuaikaan Parga on unohtumaton yhdistelmä paikallista

Aktiviteettien Santorini

Kotimaan neljä vuodenaikaa takaavat sen, että me suomalaiset osaamme arvostaa tulevaa vuodenaikaa. Useissa lämpimissä maissa vuodenaikojan onkin vain kaksi – kesä ja talvi – tai suomalaisesta näkökulmasta katsottuna ehkä ennemmin kuuma kesä ja viileä syksy. Talven horroksesta selvittyään haluaa päästä sulattelemaan routaa nopeasti, kevät on kaikessa kauneudessaan lähtölaukaus sille, mitä tuleman pitää: lämmin kesä! Suomen

Santorini on onnellisten saari

Kävelen Kamarin katuja ja huulilleni nousee väkisinkin hymy. Tavernat, ravintolat ja baarit on sisustettu omaperäisesti, viimeinenkin yksityiskohta on tarkkaan mietitty. Erilaisia kukka-asetelmia, värejä, nalleja, kylttejä, lyhtyjä ja kynttilöitä on joka puolella. Sanotaan, että Santorini on yksi maailman romanttisimmista paikoista — monen mielestä se kaikkein romanttisin. Tänne tullaan viettämään kihlajaisia, häitä, hääpäivää, häämatkalle ja erilaisten merkkipäivien

Vihreä, kultainen, turkoosi, valkoinen Thassos

Makea kuin hunaja, vihreä kuin smaragdi. Näin alkoi ensimmäinen juttu, jonka kesäkodistani Thassoksesta keväällä luin. Pieni, pyöreä ja sympaattinen, jatkuivat kuvailut. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta moni varmasti ihmettelee tätäkin tekstiä lukiessaan, että mikäs ihmeen Thassos? Thassoksen saari on osa Kreikkaan ja löytyy kartalta Egeanmeren pohjoisosasta kuuden merimailin päässä mantereesta. Luonnonkauniit, valkeat, matalat rannat

Kesän parhaat retket

Retkillä saat enemmän irti lomakohteestasi ja sinulla on mahdollisuus päästä tutustumaan kiehtovaan paikalliseen elämänmenoon. Kohteet tarjoavat jokaiselle jotakin hemmottelusta erilaisiin aktiviteetteihin. Matka-asiantuntijamme kokosivat mieleisimmät retket Alanyan, Hanian ja Rodoksen kohteista. Alanya Kaikille Turkkiin matkustaville ehdoton lomanaloitussuositus on käynti Hamamissa. Se kuuluu olennaisena osana turkkilaiseen kulttuuriin. Ja tarttuupa tuon hemmottelun jälkeen rusketuskin iholle tasaisemmin. Hamamiin pääset

Päivä hyvän elämän kylässä

Kreetan-matkallamme meillä oli mahdollisuus sukeltaa paikallisen ruuanlaittokulttuurin ja vieraanvaraisuuden maailmaan osallistumalla Päivä hyvän elämän kylässä -retkelle Kreetalla Vamosin kylässä. Hyvän mielen oppaanamme toimi päivän emäntämme, hurmaava Merja Tuominen-Gialitaki, jolla on yli 30 vuoden kokemus Kreetasta. Merja on kirjoittanut opas- ja ruokakirjoja saaresta, ja hänen yrityksensä Kreetan Maku tarjoaa monipuolisia matkailupalveluja Vamosin kylässä. Päivä alkoi tutustumalla

Pieni maanpäällinen paratiisi

Lefkaksen saarella lämpömittarin lukemat ovat siellä, missä niiden kuuluukin kesäkuussa olla. Jos vielä huhtikuun lopun koleuden ja kosteuden keskellä ainoa lämmittävä asia Nidrin kylässä olikin paikallisten vilpitön ystävällisyys ja uteliaisuus tulijaa kohtaan, on se kaikki enää vain vilpoinen muisto. Lefkaksen saari on kaunis jo Nidristäkin katsottuna, mutta monipuolisen upean saaren parhaat palat jäävät ehdottomasti näkemättä,

Luonnonläheinen Kos

Alkukesäinen Kos ottaa syleilyynsä värein ja tuoksuin, hyväilevin merituulahduksin. Täällä luonto on lähellä kaupungissakin: yhdeltä suunnalta lähestyvät siniset Egeanmeren aallot, toisaalla kohoa komea vihreä vuoristo Dikeos-huippuineen ja pikkukylineen. Luonto tulee kaupungin keskellekin, sillä yhtäkkiä kuuluu määintää leveälatvuksisen viikunapuun varjosta — lammaslaumahan se siellä on juuri päässyt iltaeineen makuun. Kotiin tavernan herkkujen äärestä pyöräillessä voi tuntea